keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Tajunnanvirtaa

Loma tuli loma meni. Nyt on kolme viikkoa häärätty päivävuorossa, ens viikolla paluu tehtaan arkeen eli 2-vuoroon. Itse odotan iltavuoroja kun saa heräillä rauhassa ja häärätä aamupäivän omia juttuja. Tietty sosiaalista elämää ei parittomina viikkoina tule juuri olemaan, mutta ehkä tekee myös hyvää olla silloin tällöin vain itsensä seurassa?

Puhuttiin eilen Tommin kanssa tästä kesästä ja lähestyvästä syksystä (sori kaikki kesäfanit!) ja tänään iski tajuntaan suuri muutoksenkaipuu. Jostain syystä tämä tunne tulee aina syksyllä eikä esimerkiksi tammikuussa, voi johtua osittain siitä, että niin monta vuotta syksy merkitsi uuden lukukauden ja sen tuomien haasteiden alkua. Nyt työelämässä syksy on ihan vaan syksy ja suurin muutos lienee kesäversioiden vaihtamisen talvityökenkiin.

Pientä kriisiä on siis havaittavissa, varsinkin kun kesä on ollut niin tiukasti aikataulutettu eikä helpotusta näy vielä pariin viikkoon. Välillä täytyy kuitenkin vain ottaa aikalisä, juoda iltapäiväkahvit parvekkeella tai lähteä torille ostamaan pari litraa herneitä.

Nyt takaisin töihin ja iltapäivällä Jakke Jokilautalle musabingoon kera kätkörouvien ;)

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lomalla viimeinkin

... voin ottaa iisimmin!
Yks lomaviikko saatiin tähän kesään vielä ämpättyä, ja se viikko vietetään aika tiiviisti auton kanssa! Lähdettiin perjantaina heti töiden jälkeen ajelemaan kohti Kouvolaa, allekirjoittaneelle 13 vuoden tauon jälkeen ja Tommille eka kerta ikinä. Pari päivää meni vanhan Jyväskylä-kaverin nurkissa ja lauantaina tehtiin päivävisiitti Lahteen Suuret oluet pienet panimot -tapahtuman (:
Sunnuntaina päästiin vähän lataamaan akkuja mun kummitädin mökille Repovedelle ja tulipahan vihdoin heitettyä talviturkkikin! Nyt ollaan taas tienpäällä, suuntana Helsingin Länsisatama ja M/S Finland, joka vie meidät pienelle Via Baltica -turneelle. Yksi yö Tallinnassa ja huomenna matka jatkuu kohti Riikaa, pientä seikkailua siis luvassa. Läppäri on mukana, joten pientä raporttia saattaa tulla reaaliajassa, mutta en ota asiasta paineita. Instagram päivittyy varmemmin, nimimerkillä @mammimiau löytyypi.
Piti läppärillä muokata tämä postaus parempaan kuosiin, mutta en jaksa alkaa kaivaa sitä tuolta takaluukusta joten tässäpä vähän kuvasatoa tältä reissulta so far.
Mukavaa heinäkuun alkua! (: