lauantai 4. helmikuuta 2017

Matkaan lähden

... en ihan vielä mutta 101 päivän päästä kutsuu taas tuo Ameriikan ihmemaa! Lennetään taas Los Angelesiin, sieltä kärry alle ja baanalle. Tällä kertaa tosin Enkelten kaupungissa pyörimisen sijasta vaihdetaan maisemaa samantien ja otetaan suunnaksi viime reissulla väliin jäänyt San Francisco! Tai no, ihan samantien ei sinne asti suhata mutta reissun pääpaino on tuolla kaupungilla (: Ainakin Yosemiten kansallispuisto sekä kuuluisa vankilasaari Alcatraz on vierailulistalla. Melko huikeeta.
Bongattiin myös ihan näppärät lennot, vaikka matkalaukkujen katoaminen Heathrow'n pöhinässä onkin käynyt mielessä. Varattiin liput suoraan Finnairilta ja mm. kotimatka alkaa kivasti vasta alkuillasta, joka mahdollistaa nukkumisen lentokoneessa paremmin kuin viime kerralla kun lento lähti jo kahdelta. Yhdellä vaihdolla selvitään kumpaankin suuntaan ja tällä kertaa paluu on perjantaina, joten meikäläisenkään ei tarvitse ihan samoilla silmillä lähteä töihin sekoilemaan :D Ja mullahan on elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma!! Kolme viikkoa käytän tähän reissuun ja muutama päivä jää vielä myöhemmin hyödynnettäväksi, ties vaikka pyörähtäisi jossain toisellakin reissulla syksymmällä.
 
Viimeksi oltiin reissussa 12 päivää, nyt muutaman päivän pidempään. Ajankohtana toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun, joten on mahdollista että päästään katsomaan jotain änärin playoff-peliä, ainakin San Jose on kivasti matkan varrella. Hmm, löytyisköhän mun ehtaa ysäriä oleva Sharks-lippis jostain... lipan sisäpuoli on kirjoitettu täyteen hevostennimiä, mutta mitäpä pienistä :D
Arizonaan asti matkareitti ei todennäköisesti tule ulottumaan, mutta mahtavia maisemia on luvassa onneksi muutenkin. Mahdollisesti jätetään yö tai pari ilman majoitusvarauksia ja painetaan go with the flow -mentaliteetillä. Varattiin just majoitus ekalle yölle ja tässä muutenkin suunnitellaan alustavaa matkareittiä. Tällä kertaa suunnitteluaikaakin on vähän enemmän kuin kuukausi, ehtii koluta kaikki vaihtoehdot läpikotaisin. Ja mähän hahmottelin jo vähän mitä vaatteita pakkaan mukaan, onneksi viime kerran topit ja flopit on suht hyvin muistissa niin sekin puolen suunnittelu on helpompaa.
Ja mikä parasta, päästään ajamaan maailman kauneimmaksikin tieksi kehuttu Pacific Highway tuolle LA-SF -välille (: Lisäksi ostin maailman huikeimman matkalaukun, kuva löytyy mm. instagramista! Reissukuume on kyllä melkoisen korkealla taas ja lentojen varaaminen teki arjestakin heti siedettävämpää. Kyllä jaksaa painaa töitä kun on niin mahtava "palkinto" tiedossa.

Nyt keskityn taas tähän matkasuunnitteluun, olen ryhmän virallinen bedbug-tarkastaja ;D Teen näitä reissupostauksia varten uuden tagin, usatrip2017, niin löytyvät sitten kaikki postaukset samasta paikasta. Postauksen kuvituksena aiemmin julkaisemattomia otoksia edelliseltä reissulta ja loppuun vielä meidän reissun tunnari, hyvää lauantaita kaikille! 8)